sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tiukille se meni...




Sunnuntaina startattiin jo kukonlaulun aikaan kohti Poria.. Halusin olla ajoissa kisapaikalla, jotta saisin tehtyä tunnarin Spesille lauantain treenien epäonnistumisen jälkeen.. Ja tämä osoittautui oikein hyväksi ajatukseksi ja toteutuksena saatiin onnistuminen alle..

Kotiin tuomisena nipin napin 1-tulos, pistein 256,5 ja luokka voitto.

Paikalla istuminen 9½, Spes oli tassuaan liikuttanut kerran. Paikalla makuussa pää oli noussut maasta ensimmäisellä liikkurin häiriökövely kerralla. Lisäksi oli ollut pientä nuuskutusta. Eikä myöskään noussut ensimmäisellä käskyllä sivulle. Tästä 8.

Seuraaminen tuntui ihan kohtalaiselta, paitsi hidaskäynti.. Mä halvaannun siinä itse ihan totaalisesti, enkä osaa tehdä käännöksiä.. Spes ei selvästikään ole hitaassa käynnissä 100%:sti töissä.. Tämä otetaan nyt to do-listalle. Seuraamisesta 8.

Jäävät oli ihan jees. Jätöt varsinkin.. Tästä 10.

Luoksetulo 9. Perusasento vajaa ja maahan "pysäytyksessä" kuunteli meteliä hallin seinäntakaa.. Mutta teki luoksetulon Spesiksi aika kivasti.

Ruutu 10.

Ohjattu 8. Puree edelleen kapulaa sivulle tulossa. Muuten ote on rauhallinen. Tälle puremiselle täytyy jotain tehä..

Hyppy 9½, perusasento tässäkin vajaa..

Tunnari 9. Niin... Josko minä itse katsoisin lähtöpaikan niin, ettei merkki ole koiran tiellä sivulle tullessa.. Oppirahat on tästäkin näköjään maksettava... :D Spes suoritti tunnarin ihan kympisti, tämä lopun haparointi oli ihan mun oma moka...

Ja sitten se työtapaturma... Kaukot 0. Tästä en ota stressiä, teki kivalla tekniikalla.. Ensimmäisen vaihdon jälkeen joka oli istuminen, toteutti seisomisen ilman mun käskyä. Tuomari totesi, että kyllä se ne kaukot osaa hienosti, mutta hän joutuu tulkitsemaan istu seiso vaihdon niin että jätti vaihdon välistä. Heino oli sitä mieltä että Spes nousi istumisen sen verran etupainoiseen asentoon, et se pylly sieltä maasta vaan nousi. Mä itse olen sitä mieltä että Spes oli itse varma, et seisominen tässä seuraavana tulee, eikä vaan malttanut kuunnella ja odottaa mun käskyä loppuun asti. Mutta tyytyväinen olen kaukojen tekniikkaan.. Spes kyllä sen osaa.. :)

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Iloisten asioiden päivä..

Paljon on tapahtunut asioita viime päivityksen jälkeen, ikävä kyllä asiat ovat olleet kovin surullisia.. Niin monesti kun olen todennut, totean sen vielä uudelleen.. En olisi tässä ilman ihania ystäviäni, enkä ilman Hugoa Spesiä. Asioiden työstäminen jatkuu edelleen ja päivä kerrallaan eletään. Tapahtunutta en ikinä tule hyväksymään, mutta ehkä asian kanssa oppii elämään ajan kanssa...

Iloisempiin asioihin...


Spesin kanssa käytiin korkkaamassa Seinäjoella eka EVL-koe sitten 8kk:n kisatauon jälkeen.  Pisteet 300/ Kp, sijoitus 2. Hirmu tyytyväinen olin, vaikka meno tuntui aika raskaalta ja kehässä siirtymiset olivat ihan hirveitä.. Niitä siis taas työstämään kaiken muun ohessa..

Liikejärjestys:

paikalla istuminen
paikalla makuu

Seuraaminen
Zeta
Luoksetulo

Ruutu

Ohjattu

Hyppy
Tunnari
Kaket


Spesille koe oli hirmu rankka, johtuen siitä että olimme kehässä viisi kertaa. Koe kesti neljätuntia, olin siinä minäkin jännityksestä poikki ja muutenkin..