lauantai 1. joulukuuta 2012

Lumisessa Lentsulassa






Aamulla kun silmät auki sai, kaksi kaverusta odotti jo kovin Lentsulle lähtöä..
Ja voi sitä riemua kun yön aikana oli tullut talvi!



Lumitöitä pukkasi heti aamusti..


Lentsulta kotiläksyksi tällä kertaa:

Tunnari
-maatuneilla kapuloilla jatketaan helppoja toistoja. Lähde myös tekemään alle metsku ja hyppy palkatta ja tunnarin jälkeen palkka.
-hallissa ja sisällä käytä lautaa seinänvieressä, jotta vauhti himmaantuu



Ruutu
-liitä ruutuun häiriömerkit, tällöin aina suorapalkka
-> mitä pahempia häiriöitä, sen parempi

Kaket
-takajalkojen paikallapitämistä alustalle
- sei-is vaihdot, ponnaamalla

Paikallaolo
- Vaihda suoralepo käskyyn "maahan"-"lepo" (eli ennen sivulta olen vaatinut leukamaahan suoraa). Nyt tahtoo sekoittaa myös kaukoissa ja luoksetulossa maa käskyn lepokäskyyn..
=> treeninä pallo eteen käsky maahan ja jättökäsky lepo niin että liikun itse ja palkka siitä eli päästä palloon. Palkkaa välillä myös suoraa maasta palloon.

Jäävien istuminen on rauhaton, etupalkkakaan ei auta.
=> koira istumaan hetsaa vähän lelulla heitä eteen, liiku itse koiran taakse kun katse lelussa vapautus palkkaan. Tavoite, että vaikka tekisin mitä kyylää vaan palloa.





Rankan treenin jälkeen Spes nukkuu tietysti, missäs muuallakaan kuin mun vieressä omalla tyynyllään.. :D