tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tiistai tokottelut

Tiistai tokottelut aloitettiin ruudun reenaamisella.. Muutama ensi läheltä ja sitten yhdistettiin putki ruutuun lähetykseen...Tällä Hugon mielentila saadaan höyrypääksi, vaikka matkaa ruutuun ei ole kuin n. 5 metriä, edelleen ollaan kiinnitän tässä reenissä huomion siihen että jarrut löytyy ennen ruudun paikkaa.. Reeni toimii hyvin, Hugon mieli puuhaahaan on kirmata putkeen niin kuin myöskin juosta ruutuun.. Siinä se haastavuus onkin että vielä tarvisi malttaa jarrutella ja ajatella mitä ollaan tekemässä.. Ja tänään tuli kyllä niin upeita paikan hakuja Hupulta että.. <3 Tuli siinä lopuksi sitten pieni haaverikin, vakavilta vammoilta onneksi vältyttiin.. Hugo onnistui putkessa saamaan itsensä kyljelleen, mutta onni onnettomuudessa tällä kertaa!! Puhtaasti liikkuu, eikä muitakaan vammoja onneksi tullut!! Vauhtia ja vaarallisa tilanteita..

Sitte otettiin seuraamista. Ja ihan kivalta vaikutti, edistämiseen saa puuttua edelleen ja vielä varmasti pitkään.. Juostessa seuraaminen oikein hyvää, ei puske eikä valu siinä eteen enää laisinkaan. Juoksu stopit on auttaneet tähän hyvin. pysyy myös käännöksissä paremmin mukana eikä erkane..

Jääviä leikin kautta... mä peruutan kävellen/ juosten ja koira "kulkee mun perässä". Palkkana nami, nopeasti heitettynä, välittömästi kun liike toteutuu. Näistä olen todella ylpeä ei enää ongelmaa istumisen hitaudessa.. Ja lähtee toteuttamaan kaikki jäävät todella nopeasti. Seisominen seuraamisen yhteydessä, tässä vaan on oltava tarkkana että oma kroppa pysyy suorana käskyä annettaessa, Huogo lukee helposti pienenkin mun pään liikkeen tai jos kroppaa ihan vähän kääntyy koiraan päin niin istu käskynä.

Tunnarissa Hugo oli ihan pro! tehtiin kolme erilaista harjoitusta.. Eka paljon kapuloita ja läheltä. Hyvin työskenteli nenän kanssa. Seuraavaksi sama kapula määrä, mutta pysäytys ennen kapuloita. Kun oikeassa mielentilassa lähetys kapuloille. Annoin käskyn ka tajusin samalla kun Hugo jo kapuloilla työskenteli että voi paska, omakapula on mun kädessä... En siis ollut vienyt sitä laisinkaan muiden sekaan... :D No ei mitään, suunnitelma muuttui ja palkkasin hugon namilla oikein hyvästä nenätyyhöskentelystä kapuloilla, sekä livautin oman muiden jukkoon niin ettei Hupu huomannut. Homma jatkui ja oma löytyi upeesti... :D Taitaa ohjaaja olla aikas laholatva!! :D

Sitte otettiin kaukoja, jälleen niin että takajaloilla oli alusta. Hugo teki läheltä ihan sairaan makeet kaukot.. Heti kun matka kasvaa niin valuu hieman eteen, mutta ei läheskään niin paljoa kun on valunut.. Toistoa vaan niin hyvä tulee..

Lopuksi ajattelin että reenaillaan merkkiä. Merkki onnistui heti ensimmäisellä yrittämisellä todella kivasti, joten päätinkin lopetella siihen!

Kiva reeni, vaikka ohjaaja hieman nukkuikin.. :D

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Viikon puuhastelut..

Olenpas saanut talviloman kulutettua niin kireellä, ettei edes blogia ole ehtinyt päivittää.. =) Mutta reenailtu on useaan otteeseen ja sehän on pääasia... =) Lomailuun voisi jopa tottua, ehtii niin paljon enemmän reenailemaan ja naatiskelemaan ulkoilmasta.. =) Hugolle mun loma on mennyt täydestä työstä kun on joka paikassa kulkenut mun mukana... Taitaa huokasta helpotuksesta kun arki huomenna alkaa kun saa jäädä nukkumaan päiväksi ja latailemaan akkuja... :D

Viikon aikana teimme neljä treeniä... =) Tosin osa reeneistä oli mm. tokoreenejen ohella katsausta agilityn saloihin ala' Maria ja Marko. Ja toivottavasti tätkin vielä tulevaisuudessa kokeilemaan pääsen.. Tai pääsisinhän mä nytkin, onhan mulla tokokoirana varsinainen agihai <3 , mutta kun en vaan uskalla.. On se vauhti Hugolla vaan niin hirmuinen, jopa tokoreeneissä.. Mielummin reenailemme tokoa ja rallattelemme ja hassuttelemme tokokiemuroita välillä vähän leikitenkin putken, hyppyjen yms. kautta.. Eihän sen tokon tarvi niin vakavaa olla...??! Sitä mieltä taitaa olla myös pellekoululaiset Hugo ja Tärppä... :D

Piirallakin kävimme keskiiviikkona..

Piiran mielestä Hugon vointi oli hyvä, ajatellen Hugon vammoja, joita siellä kroppaa on kuormittamassa. Pientä kireyttä mm. lavoissa oli, mutta ei mitään hälyyttävää. Hupu jopa oli pysynyt lantiosta suorana! Kertoi myös että vaikka Hupu on kova menijä,on pelkkä tokon tekeminen näkynyt sen kropassa ihan positiivisesti. Ei selvästikkään ole niin jännittynyt/ kireä. Nyt odotellaan vaan kesän tuloa jotta päästään polskimaan... =) Samaa rataa Piira suositteli jatkamaan eli kerran kuussa käydään fyssarilla ja siellä viimeksi saatu akupunktio oli kyllä todella hyväksi! Mikäli mitään akuuttia ei tule on seuraava Piira aika kesälle..

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tokokoe EVL, Noormarkku

Päästiin kuin päästiinkin varasijalta neljä osallistumaan kokeeseen. Oma tavoite kisapäivälle oli mahdollisimman rento suoritus ja erityisesti se että nyt paljon panostettu tunnari onnistuisi. Pisteistä viis, kunhan meillä Hugon kanssa on kivaa...

Paikalla olot molemmat 10

Seuraaminen 9
=> Seuraaminen oli hyvää. Erityisesti juostessa, itselle tuli oikein harmitus olo kun paikka oli niin loistava kun ei voinut palkata... ;) Hieman välillä valui eteen, pysähdykset ja käännökset  korjasivat heti paikkaa.

Jäävät 10
=> Järjestys: seiso, istu, maahan
Tiivis seuraaminen nopeat jäävät. Kokonaisuudessa erittäin onnistunut liike.

Luoksetulo 9
=> Perus suoritus, käsimerkin olisin voinut antaa hieman aikaisemmin koska pys. hieman valui merkiltä. Loppu
hyvä ja maahan meno merkillä hyvin.

Ruutu 0
=> Voi himskatin himskatti.. Niin pienestä kiinni. Etutassu ruudun etureunasta puolen tassua yli... =/ No kyllä
siitä vielä ruutu saadaan.. Merkki oli hyvä ja rento.

Ohjattu 10
=> Oik. kapula. Merkki hyvä, ei kyylännyt kapuloille. Merkiltä lähetys oikealle ja reippaasti kohti kapulaa. Palautus minulle, eikä yhtään edes hipaissut mun jalkaa... <3 Loistavaa. Tuomarin kommennti oli, ettenkö enää yhtään lujempaa saisi Huupia menemään... :D Oli ollut kuulemma mahan alus jalkoja täynnä... <3

Tunnari 10
=> Tunnari oli päivän tavoite, siinä halusin nyt ehdottomasti onnistua. Ja niin me teimme. Aivan täydellinen
tunnari, ja niin maltillinen työskentely kapuloilla. Hieman kapulaa mulle tuodessaan käänsi suussaan, mutta
tämän tuomari katsoi läpi sormien.

Metalli + hyppy 10
=> Upea suoritus Huupilta, vaikka ohjaaja vaikeutti sitä huomattavasti heittämällä kapulan joka olikin todella
kevyt melkein ulos kehästä ja pitkälle kun mikäki.. Ensin Hupu ei nähnyt kapulaa, mutta sisukkaasti jäi
etsimään (pelkäsin että tulee riemulla kohta pomppimaan mun eteen että "kerro, kerro mihin se meni")
Mutta upeesti pongasi kapulan sieltä hallin  peränurkasta ja toi sen mulle niin kuin kuuluikin hyvpyn kautta
ja näin koira korjasi ohjaajan tumpeloinnin... =)

Kaukot 8
=> Ihan ok, kun ajatellaan kuinka vaiheessa kaken reenaus meillä nyt on. Ei jumitusta ja istumaan noussut
teräviä ei vaijaita mitä joskus on tarjonnut, hieman liikkui eteen ja tästä -2 pistettä

Kokonaisuudessaan pisteitä 265 ja ykköstulos. Kisan sijoitu 3. (yhdeksästä koirakosta) Tavoite oli saada se onnistunut tunnari ja sehän tavoite toteutui. =) Tavoitteen asetin myös kesälle, joka sisälsi sen että ykköstulos on tänä kesänä hankittava.. Ykköstulos saavutettiin heti kevään ensimmäisessä kokeessa. Koe oli myös ensimmäinen uusilla säännöillä suoritettu koe jossa oli vielä kaksi liikkuria. Tämän seurauksena liikkeesät toiseen siirrot tapahtui aika nopealla temmolla, mutta isompaa kiirettä ei siltä päässyt syntymään.

Kiva huomata kuinka ahkeraan tehty työ alkaa tuottamaan tulosta. =) Tästä on hyvä jatkaa...=)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Tunnaria kotipihassa

Lenkin päätteeksi otettii kotipihassa muutama tunnari.

  1. Kapuloita paljon, lähetys n. neljänmetrin päästä. Pysäytys ennen kapuloita. Hyvä pys. vapautus kapuloille kun rentoutui. Oma löytyi tovin nuuskuttelun jälkeen hienosti.
  2. Kapuloita edelleen sama määrä lähetys nyt samalta paikalta, oma lumikökkäreen alla/ takana piilossa. Lähestyi kapuloita rauhallisesti Hupuksi, nuuskutteli ja oma löytyin hienosti lumikökkäreen alta.
  3. Kapuloita sama määrä ja lähetys kapuloille ihan läheltä, oma löytyi vaivatta rauhallisella työskentelyllä.
Tunnaria on tarkoitus tehdä vähintään joka toinen päivä, jotta vire pysyisi samana. Keskitytään tekemään tunnaria kapula määrää vaihdellan, kuitenki pääosin kapuloita paljon. Välillä myös harjoituksia vaikeuttaen esim. hypyn kautta. 

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tokotokotoko..=)

Itsenäistä reenailua hallilla, aloitettiin kakella...
  • Jatketaan sunnuntaina saadulla vinkillä, "matto" takajalkojen alla.. Paljon toistoja näin ja palkkana Hugolla oli putki joka toimi ns. takapalkkana.. Ja väitän et kaukot oli Hugon mielestä päivän paras reeni, sen verran innokas kaveri putkessa vipelsi... <3 
Ruutu
  • Hyvin alkaa hakemaan paikkaa ruudussa, tänään tehtiinkin jo hieman enemmän toistoja ilman lätkää... Ja matkaakin lisättiin pidemmäksi, itse lähetin koiran ruutuun mitä kummallisimmista kulmista ja silti jarrut ja ruutu löytyivät. Ehkä paras ruutureeni pitkään aikaan... =) 
Nouto
  • Taas reenatiin kapulan palautusta ja jalkaa ei edes tarvinnut liikauttaa. Uskomatonta olen huomauttanut jalalla tasan kolme kertaa Ninan reenissä ja se riitti, Hugo ymmärsi mitä sillä tarkoitin. Ei enää lavalla nojailua sivulle tultaessa ja kapulan pito muutenkin rauhallinen..
Tunnari
  • Paljon kapuloita lähetys läheltä, jäi heti nuuskimaan omaa mutta jatkoi tutkailua muihin kapuloihin, päätyi kuitenki lopuksi omaan.
  • Sitten niin että lähetys kapuloille mutta pysäytys ennen kapuloita. Hyvin rentoutui pysähdyksessä ja tämän jälkeen päästin kapuloille. Hyvin ja rauhallisesti oma löytyi näinkin.
Seuraaminen + jäävät
  • Seurauttelin paljon käännöksiä, varsinkin vasemmalle ja paljon pysähdyksiä. Koitin olla skarppi itse jotta huomaisin tehdä terävän pysähdyksen ennen kuin koira alkaa edistämään.. Vaatipas se tarkkaavaisuutta.. :D Mutta jatketaan näin, vaikutti todella hyvältä.
  • Seuraamisen yhteydessä jätin ihan satunnaisia kertoja maahan - istumaan ja seisomaan. Toimi hyvin ja toteutti jäävät todella nopeasti.
Luoksetulo
  • Toteutin tänään lupasuta jonka ten Ninan koulutuksen jälkeen, en toista enää kaavoja luoksetulossa. Keksin aina jotain uutta ja koko luoksetuloa teen todella harvoin koko liikkeenä.
  1. aloiteltiin pysähdyksellä, tästä kutsuin koiran ja tämän jälkeen vapautin lelulle jonka sai hakea multa.
  2. Seuraavaksi vein koiran pysäytyspaikalle. Kutsuin tästä ja kun tempo oli hyvä vapautin palkalle,  leulla jonka kanssa sai juosta musta ohi.
  3. Seisopaikalta, kutsu ja maahan meno. Maasta kutsu ja vapautus taas lelulle jonka sai napata mun kädestä
  4. koira aloituspaikalle, kutsu, tulee hyvällä temmolla ohi pys. paikan, tässä vapautus lelulle joka lentää multa.
Merkki
  • Lähetys merkille ylipitkältä matkalta. Tuloksena aivan täydellinen merkki. Tästä palkka. Otettiin vielä toisen kerran eripuolelta hallia, tuloksena toinen täydellinen merkki. Tähän oli hyvä lopettaa tämän päivän reeni... =)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Ellun koulutus ÄSKK:n hallilla

Ellun koulutus toimii samalla täydellisenä häiriöreeninä Hugolle, onhan Ellu kuitenkin Hugolle niin rakas... =) Mutta mikä on upeeta, se ei haittaa silti mun ja Hugon tekemistä.. =) Muistellaanpa niitä tokoreenejä sinä kesänä kun Hugo minulle muutti n. kaksi vuotta sitten kun reeni seurana oli Janita ja Hitti sekä Elina ja Omie.. ;D Taisi silloin olla asiat toisin... Tai siis, enhän mä osannut silloin Hupua edes palkata.. mutta tekevä oppii, vai miten se meni... =)

Paikalla istuminen
Jäi ryhdikkääseen asentoon, ja myös pysyi siinä hyvin. Elinan mielestä oli hieman rauhaton, kerran haukotteli ja nuoli huuliaan useasti. Tähän voisikin lisätä reenin yhteyteen ihan reilusti että tulen välillä kehumaan piilosta näkyvälle ja menen takaisin piiloon, jotta Hupu tietää todella tekevänsä oikein.

Paikalla makuu
Yksitellen koirat maahan, ei kuunnellut muiden käskyjä ja reagoi hyvin omaan käskyyn, vaikkakin hieman vilkuili Ellua.
  • Ellun kommentti oli että oli tervän näköinen paikalla makuussa. Heti painonsiirto lokalle, mutta tämä ei haittaa sen saa tehdä. Hyvin kesti Elinan häiriön. Häntä oli hieman liikahtanut Ellun lähestyessä, mutta tämä sallittakoon, kyseessä oli Ellu. Jos jostain haluaa nipottaa niin kerran oli tässäkin nuollut huuliaan, mut ähh.. Se menee jo ihan liian nipoksi.. :D Paikalla makuuseen ja istuiseen lisää reenejä niin et lelu on piilossa ja joskus edessä kiintopisteenä.
Kaukot
Jumitusta ei tapahtunut ja lähsinkin pyytämään apua Hugon etenemisongelmaan joka ennen pysyi kurissa lelun ollessa takapalkkana. Etenemistä ei tapahdu kun olen lähellä, mutta heti kun siirryn kauemmaksu Hugon tekniikka muutttuu, ja koira alkaa valua eteenpäin.
  • Ellun ehdotus ko, asiaan oli opettaa Hugolle tekniikka ensin kuntoon ja se tapahtuu takajalat alustalla, jona toimii matto. Heti kun takajalat tulevat pois matolta, peruutellaan ja kehu välittömästi kuin takajalat maton löytävät. Harjoitus tuntui hyvältä ja uskon ettei kauaa mene kun Hupu saa kiinni juonesta. Istumaan käskyissä ellu neuvoi avuksi myös minua ottamaan askel eteenpäin jotta saadaan koira ajattelemaan painoa takajaloille, nyt kun valuu kerran eteen.
Ruutu
Näytin miten olemme tehneet ruutua lätkällä. Ja siihen ei isompia moitteita. Paikka löytyi lätkällä ja ilman vaikka lähettelin ruutuun koiran erikulmista. Ainut mihin Ellun mielestä olisi järkevä liittä "seis" käsky kun lätkää ei ole käy Hugo oikeassa paikassa mutta valuu hiljakseen eteenpäin. Teimme niin että kun on vielä vähän liikkeessä minulta tuli se lopullinen seiskäsky ja tämä toimi todella hyvin.
  • Aijon jatkaa ruudun reenaamista edelleen lätkällä, jä lätkän oillessa ruudussa paina on sen pysäytys käsky. Mutta kun teen toistoja tyhjään ruutuun, annan suullisen seiskäskyn kun koira pysähtymässä, jotta "valumiselta/hiipimiseltä" vältytään.
  • Edelleen kiinnitetään huomio siihen, ettei ruutuun palaamista salilta, jarrutettava siis hyvissä ajoin.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Nina Mannerin tokokoulutus

Huoh, olenpa ollut laiska.. Reenailtu on, mutta kumma kyllä ne reenit ei ole päivittynyt blogiin itsestään... :D Koitetaanpas taas paremmalla menestyksellä..

Lauantai vietettiin reenaillen Procanisin ryhmän kanssa Mannerin Ninan koulutus ProCanisilla.  Ryhmässä meidän kanssa reenailevat Virpi ja Flora, Maria ja Tärppä, Suski ja Sissi, Hanna-Mari ja Tosi,  Riitta, Tikka ja Kipinä.

Koulutuksessa meidän suorittamat liikkeet:

Tunnari
Aloitettiin tunnarilla, tehtiin kisanomaisesti. Hugo suoritti tunnarin todella kivasti, vaikka kyseessä oli päivän ensimmäinen liike ja kierroksia löytyi. Kapuloilla työskentely oli rauhallista, haisteli läheltä eikä tökkinyt kapuloita. Kapuloille tultaessa koira reagoi myös hyvin kapuloihin, eli jarrutteli kapulatyöskentelyyn hyvin niin ette kapulat ei lennellyt. Ainut ongelma jonka vielä tästä haluaisin kitkeä on pois on se että se Hugon nenä olisi auki jo kapuloille mentäessä ja se loppukiirekin saataisiin sieltä kitkettyä pois.

Ninan vinkit  
Pysäytys Hugolle ennen kapuloita, (itse siirryin lähelle kapuloita pysäyttämään koira ja koira jäi normi etäisyyden päähän). Päästä koira kapuloille vasta kun on oikeassa mielentilassa ja rentoutunut/rauhoittunut.
  • Näin teimme, kutsuin Hugon kapuloille "oma" ja pysäytin ennen kapuloita. Pysähtyi hyvin, asento oli sellainen normi "koomausasento" kun siinä rauhassa odottelin nousi hugo sieltä ylös sentti sentiltä ja selkeästi huomasi miten rentoutui. Päästin kapuloille rauhassa alkoi kapuloita tutkia ja oma löytyi komeesti.. =)  Nina vinkkasi vieltä että kannattaa tehdä paljon isolla kapulamäärällä ja lyhyeltä matkalta tunnaria niin kuin olemme paljon tehneetkin.Eiköhän näillä vinkeillä saada tunnari vielä paremmaksi.. =)

Kaukot
Kerroin jumitusongelmasta joka oli, mikä ollaan nyt saatu helpottamaan sillä että mikäli ensimmäisessä vaihdosta ei reagoi käskyyn kävelen rauhallisesti kohti koiraa ja marmattaen kävelyn ajan ja nostaen koiran rauhallisesti istumaan samalla sanoen että istuahanpiti. Tämä on meillä auttanut sen jumituksen häätöön.. =). Tehtävää on vielä siinä että vaikka nyt skarppaa ehdottomasti jo siinäkin että istumaan nousu ei jää niin vajaaksi mitä oli. Lisäksi seisomasta istumiseen vaihdossa ja maasta seisomiseen vaihdossa ponkasee aika reippaasti eteenpäin. (Tähän tunnustus, kaukojen panostus on jäänyt multa viimeaikoina ekan vaihdon hiomiseksi).

Ninan Vinkit
Leluilla palkkaus pannaan kaukoissa, koska kyseessä silmää käyttävä koira. Vinkiksi Nina antoi mm. apuohjaajan kätön koiran takana, jonne voi rynnätä noutamaan palkkaa eli tässä tapauksessa makupalaa.
  • Kokeiltiin, näin että vapautan Hugon onnistuneesta suorituksesta taakse... Ja siinä oli taas oikein huumoria kerrakseen... :D Hugo oli ihan ihmeissään, mitä se ohjaaja nyt taas touhuaa ja kun vihdoin kykeni taakse karamaan oli sen ilme aika hauska tajutessaa et Suskiltahan seisoo ihan lähellä se nakki tulikin sieltä.
Paikallaan istumienen
Istuminen oli rauhallinen, ei käännellyt lonkkia eikä lysähtänyt takakenoon.

Paikalla makuu
Koirat yksitellen maahan. Reagoi hyvin omaan käskyyn, Ninan kommentti oli että saisi olla paremmassa kontaktissa, ettei kyttää liikkuria yhtään. Muuten makuu hyvä, vähän kääntyneenä lonkalleen, mutta todella vähän. Muuten paikalla makuu rauhallinen. Koirat yksitellen ylös, reagoi Virpin sivu käskyyn puoliksi, hitto.. Näin käy harvoin mutta kävi kuitenkin... Naurettiinkin Virpin kanssa ettäonko meillä sama äänen sävy kun Flora meni mun käskyllä maahan, vaikka ei yleensä mene.. =)

Ohjattunouto
Lähinnä kapulan tuominen minulle. Tuo kyllä suussaa jo hyvin rauhassa kapulaa, mutta mun sivulle tultaessa kovassa vauuhdissa "tukeutuu" lavallaan mun jalkaan. Ja tästä tavasta haluamme ehdottomasti eroon.

Niinan Vinkit
  • Kun koira on tuomassa kapulaa sivulle polje jalalla askel paikallaan, kertoakseen koiralle että "tämä on mun tilaa", nojailua ei sallita. Auttoi välittömästi ja paikallaan askelluksen koiran puoleisella jalalla ei tarvinnut olla edes liikkeenä liioiteltu, jo pienikin liike toi toivottua tulosta.
Luoksetulo
Teimme luokse tulon. Haimme tähän vain erilaisia vinkkejä, erilaisiin reeneihin. Omassa ohjauksessa kun tulee turvauduttua liikkeisiin liian kaavamaisesti.
  • Nina huomautti että luoksetulon pysähdyksen ja maahan menon välit koira liikkuu eri temmolla vaikka koira reippaasti tuleekin. Ja tämä käy helposti ohjaajan sortuessa kaavamaisuuteen silmää käyttävällä ja muutenkin ennakointiin taipuvalla koiralla. Reenaankin tästälähtien joka kerta erilaisina paloina luoksetuloa ja keskity todella erilaisiin palkkauksiin. Tämä on lupaus! =)
Seuraaminen
Haettiin Ninalta myös tässä edistämieen erilaisia vinkkejä.
  • Vinkkinä olikin paljon vasemmalle käännöksiä ja heti kun koira on lähdössä edistämään niin tuleekin nopea pysähdys. Myös niitä peruutuksia joita olen tehnyt ja palkkaus aina taakse niin kuin tehty onkin.
Kiva tokon täytteinen päivä... =) Näitä lisää... =)