Tiistaina kotipihassa tunnaria, ensimmäinen toisto aivan reisille.. Touhusi ihan kaikkea muuta mitä piti. Toinen menikin jo paremmin kun helpotin niin että pyysin Niinaa kiinnittämään Spesin huomion, että kapula todella on hänellä. Spes tuntuu nyt ottavan kaikki liikkurin tekemät asiat häiriötreeninä, eikä voi katsoa mitä se siellä touhuaa..Häiriöitä kun on tehty ja paljon.
Keskiviikkona treenin päätteeksi tunnari Kallialan koulun pihassa. Nurmikolla paljon koirien hajuja, ensimmäisen jouduin helpottamaan ja käymään kertomassa missä kapula on. Toinen onnistuikin jo hienosti ja oikeasti työskenteli nenällään vaikka kapula oli aika lähellä omaa kasaa.
Tänään tunnari, ensin nappasi kasasta vain kapulan, lähti rallatteleemaan se suussa toi mulle enkä huolinut. Annoin uuden käskyn, nenä alkoi toimimaan heti ja oma löytyi vaivatta. Toinen toisto jossa onnistui ja työskenteli heti ja näin kapula löytyi hetken nuuskuttelun jälkeen. Tunnari nyt vain tarvii paljon toistoja niin että liikkuri vie kapulan.
Keskiviikkona varsinainen hyvänmielen treeni. Pian kanssa käydyn puhelinkeskustelun jälkeen päätin unohtaa stressin "epäonnistumisista" ja lähteä aina treenaamaan (yhtälailla kuin kisoihin) tekemään aina parhaamme hyvällä mielellä.
En tiedä, oliko mun oma asenteen muutoksesta, mutta Spes teki todella hienoa työtä koko treenin. Luoksetulon stoppi, tästä palkka (tosi pitkältä matkalta). Seuraamista pieni pätkä, tuntui niin hyvälle etten jaksanut hinkata. molemmat jäävät ilman sekoiluja. Seisomisen lopussa hieman kääntyi ekalla kerralla kun kävelin taakse, otin uudelleen eikä kääntynyt enää. Hypyssä istui vinoon, josta palasi sivulle esteen kiertäen. Näitä sivuun meneviä istumisia täytyy harjoitella. Avun kanssa tehtiin loppuosaa hypystä onnistuneesti..
Lopuksi vielä noutoharjoitusta, kapulannappaamista kiertäen ja sivulletuloja erikseen. Sivulle tuloissa kapulan kanssa on tapahtunut ihan hurja kehitys. Sitten otettiin vielä leikkien kaukojen istumisia ja maahanmenoja, ja kiinnitin huomiota siihen että oikeasti nousee ylös, eikä jää kyyryilemään.
Hugo treenaillut kaukoja, luoksetuloa, stoppeja putkesta ja ilman seuraamista lelupalkalla. (vaihdoin leluun, koska haluan seuraamisen olevan innokasta. Namin kanssa kun seuraamisessa on vähän latistunut se tekemisen into.. Näitä vaihdellen ja virettä seuraillen.. Lelun kanssa tuppaa vaan edistämään herkemmin, mutta seläntakaa palkkaus toiminut ihan kivasti. Eikä unohdeta tunnaritehotreenit ovat Huupillakin käynnissä Lentusun hyväksi havaitulla treenillä. Tänään jopa unohdin laittaa sinne ne namit (oikeasti muistin ne sitten vasta kun olin Hugon lähettänyt jo kapuloille. Mutta oma sieltä tuli ja hienolla työskentelyllä.. Nih!)
Olemme myös temppuilleet.. Molempiin koiriin asennettu pupu ja Hugolle kieriminenkin kaupanpäälle..