Eilen Spesin punnittiin todistukseksi mulle että se on kasvanut! Tai Henkka toli viisi päivää Virossa ajamassa rallia ja kun sieltä sunnuntaina kotiutui, ihmetteli miten Spes on voinut sillä ajalla kasvaa niin paljon.. se nyt tietysti miehen suusta on suhteellinen käsitys, mutta olihan se kasvanut jonka mulle vaakalukemien perusteella osoittei toteen... ;)
Muuten ollaan vietetty aika rauhallista kesää.. Hugo on tehnyt sillon tällöin muutaman tunnarin, uinut ja juossut metsässä. Speskin sinkoo jo lujaa veteen mutt stoppaa siihen kun vatsa kastuu... ;) Mutta ei pelkää vettä. Eiköhän ole vain ajan kysymys koska rohkaistuu polskimaan myös.
Eilen olin rannassa koirien kanssa "vanhassa kotirannassa" uimassa ja heti kun sain peräluukun autosta auki niin eikö jonkun miehen koira ollut jo pyörimäsä mun jaloissani ja hinkumassa mun koirien perään... No onneksi en ole se arin ihminen ja pääsin sanomaan ukolle että ota koirasi kiinni, eikä ole tarkoitus että mun koirat sun koiran kanssa leikkii... Tosin se touhu näytti sen verran epätoivoiselta että lähdimme ensin hieman kävelemään ja kun nämä kaksi oli poistunut rannasta, päästin koirat veteen.. Siinä ne polskuttelivat ja saatiiin me polskutella ehkä vartti rauhassa kun tuli seuraava potilas, nainen ison sekarotuisen koiran kanssa joka veti veteen niin että hyväkun mamma pysyi kuivalla maalla. Täti vielä kysyi että mahtuuhan tämä hänen koira sun koirien kanssa uimaan... No ei todella sitten juu mahtunut, mutta poitsit tätille että kysyi! No kohteliaasti tein tilaa ja sanoin, että eiköhän me olla uintimme tältä päivältä uitu.. Voi olla että mua pidetään aivan mulkerona jne, mutta en todella halua huonoja kokemuksia Spesille tässä vaiheessa kun on kovin sosiaalinen, onhan malli tullut Hugolta.. Sitä ihmettelen että joillakin ihmisillä on vain se käsitys että kaikki koirat tulisi olla kavereita keskenään.. Jota minä en anteeksi vain ymmärrä. No jatkossa täytyy käydä polskimassa nykyisessä "kotirannassa" siellä on saanut toistaiseksi olla rauhassa, tosin juuri tänään siellä oli pikkumiehiä kalassa... Väitän että poikien kalat olisi kaikonneet kun Hupu veteen olisi molskauttanut ja väitän myös että Spes olisi varmasti ollut kalana koulussa, tai muuten vaan sekaisin siimoissa... ;)
Spes on kehittynyt hurjasti odottamisessa. Jaksaa jopa keskittyä niin että Istuu paikallaa ja annan Hugolle eka ruoan. Olen ottanut Spesin sivulle tämän jälkeen, jättänyt istumaan, vienyt kipon kauas palannut sivulle ja odottanut... Mukavasti pitää katsekontaktin, tosin joskus saattaa pylly nousta, nykyään enää harvemmin, mutta kipolle ei mene ennen kuin olen antanut luvan.. =)
Hugo on tainnut nauttia kesästä, tokolomasta ja viihtyy kyllä niin suuresti tuolla vedessä räpiköimässä.. Hugo on myös todella hyvässä kunnossa, huomaa uinnin vaikutuksen lihaksissa. Lisäksi karva on todella kiiltävä.. <3 Ja taitaa se tykätä Spesin kanssa kilpaa juoksemisestakin, tosin juniori jää kun nallikalliolle kun Huppe päättää vauhtiin ampaista.. ;)