sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Huittisten koe

Hugo aloitti aamun evl:ssä. Paikalla olot 9, ruutu 7, annoin kaksi pysäytyskäskyä, jos olisin pyytänyt maahan suoraa olisi ollut ruutu 9. Seuraaminen aika haahuilua, 7. Jäävät 8. seuraaminen siinäkin hieman haahuilua, asennot hyvin. Luoksetulo 8, pystyy parempaan. Oli aika löysä. Hyppy 9, voisi ottaa kapulan nätimmin. Kaket 8, hieman liikkui eteen. (Aika vähän Hugoksi). Tunnari nollattiin, se oli pienestä kiinni, mutta arvattavissa. Ohjattun. 9 vaihtia ja vaarallisia tilanteita oli tuomarin kommentti. :D Kaiken kaikkiaan Hugoksi mukava suoritus.

Spes aloitti myös tokon tänään ekalla kokeellaan. Luoksepäästävyys 9, paikalla olo 9. (luoksepäästävyydessä lähes tunki tuomarin syliin...) :D Remmi seuraamisella alkoi.. Jouduin harmittavasti antamaan kaksoiskäskyn liikkeelle lähdettäessä, meidän pikkumiestä kun kiinnostin niin kovasti takana ollut toimitsija teltta.. Mutta todella tyytyväinen olin Spesin seuruu paikkaan, nyt kun edistämis ongemaa on tullut. piesteet siis 7.
Seuraaminen irti, parempaa tuomarilla oli tiukka linja ja pisteet 8. Liikkestä maahan meno, taitavasti 9. liikkeelle lähdettiin taas teltan edestä ja teltta hiukan taas selän takana kiinnosti, mutta hyvin malttoi lähteä seuraamaan.
Luoksetulo, vauhdikas ja ihana loikka sivulle.. :D Tiina totesi tuomarina, että onneksi ei osunut.. tuli meinaan sen verran lujaa.. :D pisteet 9,5. Liikkestä seisominen 10. Aika täydellinen vaikka itse sanonkin.
Hyppy 9, muuten täydellinen sivulle ottaessa pylly laski inan hitaasti maahan (johtunee eteen palkkauksista) Mutta riittävä. Ykköstulos, 176,5. Sija 2. Tuomarin kommentti oli, raaka vielä ja sen ikäisenä pitääkin olla. Mutta todella hyvällä mallilla. Yleisvaikutelma 10.

Pikkumies yllätti, vaikka tiesin jos suorittaa kuin treeneissä, niin ykkönen on varma. Mutta että pystyi palkkaamattomuudesta ja outo tilanne muutenkin suoriutumaan noin, niin ei kai sitä voi muuta kuin olla ylpeä pikku vesselistä! =)

Ja Minna hienoa kasvatustyötä... :D

Linkkiä vielä Spesin suorituksesta,


1 kommentti:

  1. Kovin olet taitavasti koirasi kouluttanut. Kiva tuosta olisi osa kunniasta nappaista, mutta oikeasti kuuluu kyllä ihan sulle ja Spesille!

    VastaaPoista