Nokialla Pian valvovan silmän alla..
Spes näytti taas kaikki puolet, joita itseasiassa en edes tiennyt olevan olemassa..
Seuraamista, tein metsään päin. Paikka hyvä pysähdyksissä vähän tuppaa eteen. No siitä se riemu alkoi ku näytin pidempää suoraa pätkää kohti metsään.. Spes teki stopin 10m ennen metsän rajaa, eikä suostunut seuraamaan metsää kohti, ei sitten kirveelläkään. No hetken siinä tuskastelin ja Pia käski heittää pallon metsään ja sillä se mörkö unohtui. Tämän jälkeen metsäänpäin seuruut onnistui.
Kontaktin menettämiseen sain vinkiksi, kun menettää kontaktin maksimoidaan virhe niin että otetaan oikealle pari askelta ja kun koira korjaa odotellaan hetki ja kerrotaan että tämä se oli mitä haluttiin.
Noudossa otti häiriön, lähti kapulalle hyvin, lähti myös palauttamaan mutta unohtui sitten seuraamaan ohikulkijoita.. Että näin.. No uusiksi meni, nyt parempi ja sivulletulot oli molemmissa palautuksessa suorta.. Jotain hyvää ellei huonoakin.
Palautusvauhti on hitaampi. Mikäli ohjatussa myös, siihen täytyy alkaa keksimään jotakin ajatellen voittajaa ja EVL:ää.. Jotan tähän ahdistukseen tuntuu kovinkin kaukaisilta ajatuksilta.
Kaukot, no onhan ne ihan sairaan hitaat. Nyt sitten kotiläksyksi saatiinkin, ettei yhtään kokeen omaista treeniä, vaan temppumaisesti peruuttelle ja mistä vain mitä keksiikin.. Lisäksi maahan menot nyt syyniin.. Etutassu jää taas alle, jollei jää tippuu muuten vain sivuun. kiitos Pia tästäkin huomiosta. :)
Tunnari, Pia vei häirilkapulat ja oman.. No Spesillä ei ollut mitään käryä mistään.. ihan kuin ei oltaisi koskaan tehty. Ainut miten tunnari nyt erosi oli se että teimme nurmikolla, oma oli siis piilotettu nursisilppuun eikä pusikkoon. No pikkumies kantoi ensin häirilkapuloista yhden, tämän jälkeen paineli pusikkoon ja vietti siellä heinää syöden ja ties mitä touhuten tovin. No sitten hän pääsi jäähylle autoon, ilman kiitosta ja Hugo pääse rallattelemaan.
Hugo teki luoksetulon stopin, joka olikin todella hyvä. Seuraamiseen kysyin Pian näkemystä vireen säilyttämiseksi ja Pia oli samoilla linjoilla mun kanssa että lelu sitten uudelleen kehiin kun namista ei palkkaannu kunnolla ja vire laskee liian alas. kokeilinkin vapautusta lelulle niin että kiertää mut takaa ja saa pallon. Toimi ihan kivasti, vaikka varmasti aika tasapainoilua on edistämisen kanssa.
Tunnari. Pia liikkuroi ja ripotteli namit sekaan, tällä Hugo nyt tällä erää rauhoittuu kapuloille, toi oman.
Pikkumies takaisin autosta tunnarin pariin. Tällä kertaa onnistui, vaikka ensin vähän aprikoi..
No joka tapauksessa Spes ei ollut tänään laisinkaan oma itsensä.. Lisäksi kysyin apua Pialta haahuilu ongelmaan.. (lähinnä liikkeiden siirtymisten välillä). Sainkin loistavan vinkin, jota jäin kentälle vielä toteuttamaan kun Pia ja Veikka lähtivät kotia kohti.
Treeni meni näin. Seiso itse hiljaa paikalla, odota kun koira tarjoaa sivua ja tästä super palkka. (mua kyllä varoitettiin, että voit joutua odottamaan tätä ensi kertaa vaikka puoli tuntia). No minä epäonnistumista sisuuntuneena päätin et per... ehtii sen nurmikon myöhemminkin leikata, nyt treenataan ja seistään hiljaa kentällä.
- Spes lähti nuuskuttelemaan puskaan. tuli mun luokse, tarjosi istumista, lepoa, häpeämistä, peruuttamista.. Tapitti suoraan silmiin jne. kunnes käänsin selän pikkuherra se sieltä tupsahti sivulle.. Voisinko sanoa, että se onnistuminen tuntui aika kivalta, ottaein huomioon muuten arseelleen menneet treenit.. No palkkasin ja lähdin itse haaluilemaan kentälle ja pysähdyin taas odottamaan koska Spes tupsahtaa viereen ja nyt ei edes aikaillut. Jihuu.. =) Näitä toistelin hetken, tein jääviä joissa otin siirymiset tähän tyyliin (kuvittelenko, vai hokasiko Spes heti tämän idean, kulki siirtymisissä ihan erilailla mun kanssani??) Tätä me jatkamme takuulla, kiitos Pia! =)
Tein vielä jääviä, en tiedä mitä olen alkanut tekemään väärin kropanliike äänensävy tms?? Seisoo nyt maahan menot?? Enne ei ole tällaista ollut.. Perjantaina aloitti?!? No kaksi viikkoa aikaa saada ne kuntoon..
iso huoh!
taitaa olla geeneissä vikaa... sisko on Spesin kopio (tai tunnarin, jota tehty vain kotona kasalla hajuttomia kapuloita ja viemällä sekan yks oma) ehkä osaa.Täytyykin koklata tuota sivulle leikkiä.
VastaaPoista