sunnuntai 12. elokuuta 2012

ProCanis perjantai-illan treenit

Spesillä oli edessään kova urakka kun joutui tuuraamaan Hugonki. Hugo kun huilailee vielä tassuaan..

Aloitettiin paikalla istumisella, menin piiloon kävin kerran palkkaamassa, pysyi hyvin. (nolo myöntää, oli varmaan eka kerta sitten pentuiän kun tätä tein)

Paikalla maku:
Lepo-käskyllä menee mutkalle, oikea etutassu kropan alle kääntyneenä leuka maahan. Käskytys: Maahan jättökäskynä Lepo, jää suoraa. Siirry tähän. Pysyy leukamaassa. Marian häirikäidessä kun oli kävelemässä Spesin takana pää nousi. Paljon myös treenaamista paikkamakuun lopuosaan sivulle nousuun. Nyt ei välttämättä nouse ylös ekalla käskyllä (ehkä eteen vapautukset ovat osasyy tähän).

AVO-hyppy häiriöllä.
Suoritti ihan sairaan hienosti. Meinasi lähteä ruokaa nuuskimaan, mutta lamppu syttyi matkalla ja korjasi itse ettei sinne voinut mennä. Toisella kerralla häiriöt ei kiinnostanut sitäkään vertaa.

Jääviä:
Lopputreeneissä ei enää kyennyt menemään maahan. ( Jota ei ole ikinä vielä tehnyt). Olettaisin, että johtui väsymyksestä koska suoritutui jäävistä vallan pätevästi ensimmäisen tunnin treeneissä.

Z-kävelyä
Reagoi käskytyksiin ja alkoi itse tarjoamaan käskytyksistä seisomista jne. Tehtiin seuraamista niin että käskyteltiin ja seurautin vain. Vahvistin parin ekan käskyn tullessa liki seuraamisen jatkamiseksi. Tajusi mitä haettiin takaa.
-Rönsyili seuraamisessa nyt samalanlai kuin kokeessa. tästä rauhallisesti höpö-höpö palaute, nosta koira oikeaan paikkaan, jossa osaa seurata.. Pitää jo vaatia, koska oikeasti osaa. Huomaa, että kun väsyy keskymiskyky herpaantuu heti.. Olisko kokeessakin ollut liikaa verkattu koira jolloin lämpöisessä ilmassa loppui mehut ja väsy tuli. Hämeenkyrössä kokeilen verkata ihan niin vähän kuin pystyn ja katotaan miten koe menee,.

Ai niin ja treenien alkuun käytiin Sarin kanssa tekemässä oman piilotusta Spesille kera häiriökapuloiden. Aluksi oli taas ihan pihalla kun sari vei kaupulan, mutta seuraava toisto oli jo hyvä ja uskalsin lisätä häiriökapulat. Aika kivasti jättää huomioimatta häiriökapulat eikä kiinostu niistä.

Lopuksi meille lyötiin päälle treeniKIELTO. Nyt täytyy huilata, Spes raasu kun on treenannut viikon jokaisena päivänä ja vielä tupla vuoron perjantain päätteeksi. Viikonloppu lepoa ja ehkä jo huomenna voidaan tokottaakin. :) ei ihme että pikkumiehen voimat alkoi olemaan vähissä..

Ja hurjasti Onnea Pialle ja Tuplalle, super jäljestäjille SM-kullasta! Hienoa! =)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti