perjantai 29. heinäkuuta 2011

Treffit sisarusten kanssa ja uimista..

Tähän lomailuun voisi vaikka tottua.. =) Loma alkoi tiistaina mukavasti Vapun motivointiyksärillä Siuntiossa ja pentutreffeillä Kirkkonummella.

Vapun kanssa lähdimme työstämään lelun mulle tuomista, leikki sujuu jo mainiosti mutta tätä tarvii työstää.. Ensin zekattiin vetoleikkiä, Spes oikein odotti aina kun irroitin lelun niin katsekontaktissa, että lisää leikkiä.. Ja tällöin tietysti leikki jatkui. Vapun mielestä leikkimisessä ei ollut ongelmaa, Spes on hyvällä otteella lelussa jne. tehtiinkin lelun mulle tuomisharjoituksena "kolmen lelun leikkiä". Tähän täytyy ostaa vain kolmem samanlaista lelua, jotta kaikke lelut ovat saman arvoisia. Vappu käski myös tarkastella mikä leluista on Spesin mielestä ykkönen. Tää lelu ei koskaa irtoamun kädestä vaan on aina minulla. Opin myös kahdella lellulla leikkiä, jossa toinen lelu kuolee ja leikki jatkuu toisella. Se oli kiva ja Spes tykkäsi siitä hurjasti. Alusta asti pitää muistaa myös se että koira on rauhassa siihen asti kun kunnes lähdetään tekemään ja sama tauoilla. Spes osasi Vapun mielestä hienosti rauhoittua ja oli muutenkin todella reipas kaveri. Sanoinkin Vapulle että mun mielestä Spes selviytyi harjoituksista tosi hyvin, ja olin siitä ylpeä! Kiitos Vapulle, näitä reenejä tulemme varmasti harjoittelemaan. =)

Sitten suihkasimme pentutapaamiseen.. Oli ihana nähdä kaikki! Vaikka väsymys hiukan jo tunnin yksärin jälkeen painoi, viiletti Spes Rotin kanssa ympärikenttää välillä sujahtaen täysiä putkeen.. Oli niillä kivaa.. :D Oli myös hauska huomata, vaikka kaikki ovat eri näköisiä, ovat ne kuitenkin niin saman näköisiä. Varsinkin Spes ja Leo, niin kuin kaksi marjaa... ;) Tässä muutama kuva pentutreffeiltä..:


Nämä mallit olivat hieman vilkkaita osuakseen kuviin..





Taisi penutapaamisessa olla keinunäytöstäkin, eri suorittajilta.. Tässä äippä Suvi ja Minna
Alla myöskin todistusaineistoa, Spes ui. Ja nousi järvestä yksi merijellonakin..



ui kuin vanha tekijä

Hugo the Merijellona


2 kommenttia:

  1. Voi että, Einolla pitäis olla kans joku innokkaampi uintikaveri, josko ite rohkaistuis! Elvis kun ei mallia näytä muuta kuin varpaitten kastelussa :(

    VastaaPoista
  2. Eino on aina tervetullut tänne meille polskimaan. Uintiseura on taattu.. =)

    VastaaPoista