Lääkärissä käväistiin ja mun löydökseni lääkärin mielestä oli ärtyneisyyttä, eikä onneksi ollut vielä valmis kynsivallin tulehdus.. Mutta kuulemma olisi voinut sellaiseksi kehittyä.. Jotain positiivista munkin hysteeriassa taisi sitten olla... Antibiooteilta vältyttiin, ainakin vielä. (Kiitos Pia tiedosta varoajan kanssa kuitenkin) =)Vetramil voidetta saatiin ja jollei sillä helpota niin sitten palaillaan asiaan.
Ja sitten treenit..
Spes, sivulletuloja eri kulmista käskyllä "liki". Osaa taitavasti hakea paikan, saa jo vaatia että kerrasta tulee oikeaan paikkaan. Lisäksi takapää on vielä hieman hakusessa ja saattaa jäädä inan vajaaksi => Maria ehdottikin palkkauksen tapahtuvan niin että koira saa ensin suullisen kehun (ei vapauta) jonka jälkeen lelu johon se saa vapautuksella pompata ylöspäin, josko tämä ei vahvistaisi takaosan ulos kääntymistä..
Kapulan pitoa.. Osaa pitää, osaa myös siirtymisen siso-istu. Nyt otti painetta, sirtyminen hyvin mutta kun pylly oli maassa niin kapula tipahti.. Kotona ei ongelmaa.. Nyt treeniä niin että siirtyminen tehdäänkin mun ollessa sen sivulla... Ja näin vaihe vaiheelta kootaan liike... Olen vain hieman mallia hätäinen... (tässäkin asiassa).
Tänään käytös treeneissä Spesillä oli ihan täyden kympin arvoista... Ei kertaakaan sinkoillut mihinkään, ei kiljunut ja olin siihen ja sen suorituksiin ihan super tyytyväinen.. Mariakin kehui Spesin viretilaa, se alkaa muistittaa Hugoa tekemisessään, nimittäin sille sopii aina kaikki tekeminen ja sillä on ihan super kivaa!
Hugo, Iso neliä jonka kulmissa oli merkit. Koiran lähetys merkille ruudun kekeltä ja aina eri kulmiin.. Keskittyi Hugoksi aikas kivasti, toki itse annoin selvät avut ja varmistin aina että ajatus oli sinne minne mä lähetän eikä muualle.
Seuraamista, kehittynnyt todella. Lisäavuksi eteen valumiseen mulla oli rima piilossa oikeassa kädessä, jolla taputin maahan Hugon eteen mikäli valui eteen. Jo riman eteen tuonti sai toivotun reagtion ja Hugo vetäytyi oikealle paikalle. Tämä toimit hyvin, koska sain kerrottua oikean paikan niin että mun kroppa pysyi silti suorassa. Todella hyvää seuraamista. Palkkaukset aina takaa kiertämällä.
Käteen kosketus sheippaamalla. => Ideeana kokeessa saisi liikkeen välit koiran kulkemaan niin että nenä koskee kättä ja ajatus kokeessakin säilyisi tekemisessä jopa liikkeiden välit..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti