keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Treeniä, ihan varovasti vain..

Spesin hermot alkoivat mennä joutenoloon vajaassa parissa viikossa.. Siitä todisteena, kaksi höyhennettyä tyynyä.. jne.. Päätinkin sitten että meidän on aika palata reenikentälle, vaikkakin ensin ihan varovasti.. :D

Spes teki ekana, oltiin ÄSKK:n hallissa, jossa Spes ei ole käynytkään kuin ihan vauvana.. Outo paikka ei herättänyt mitään ongelmia.. Aloiteltiin merkillä... Tein ekaa kertaa niin, että pyysin koiran sivulle ja kysyin "missä merkki" aivan sairaan upeesti Spes "merkkasi" merkin ja kun annoin käskyn lähti kohti merkkiä reippaasti. Ja pysähtyi loistavasti merkille.

Seuraamista tehtiin, jossa käännökset parantuneet itsestään tauon aikana, ei jäänyt vasemmalle käännös enää vajaaksi eikä mennyt oikea yli.. Siirtymät hyviä, vaikkaki oma juokseminen ei ole kummoista.. :D

Jääviä tehtiin ensi niin että peruuttelin itse ja käskyttelin jäävät sekaisin, sitten seuraamisen yhteydessä stoppeja etupalkalla. Ihan kivasti teki, en ole vielä ennen yhdistänyt jääviä seuraamisenn. Kerran stopissa vaan lähti nuuskimaan maata, pysyi kuitenki paikallaan..

Luoksetulo, ensimmäinen sivulle => vahvistin sivukäskyn vielä n, 4m ennen. Spes suoritti sen todella loistavasti.. Palkka kainalosta sivulle tuloissa, sopii Spesille hyvin.

Noutoa, ja kapulan sivulla pitämistä.. Lopuksi vielä putkesta maahan menoa ja stoppeja.. Malttoi keskittyä eikä suhannut putkeen miten itse halusi vaan silloin kun annoin luvan..
Lopuski vielä harjoiteltiin lelulla ettei sivulta lähdetä ennen (esim. kapulalle, ennen kuin on lupa saatu). Otettiin lempi lelulla, eikä kertaakaan varastanut.. katsekontaktin saisi ottaa nopeammin, jolloin käsky tulee... Nyt hieman Hugomainen kyttäys lelulle/ kapulalle. Mutta sallitaan se näin ekalla lelureeni kerralla.. ;)
Mun Super pentu! <3

Sitten tekikin Hurja-Hugo... Ensiksi meinasi pillahtaa itkuun kun Hugo näytti niin onnelliselta kun kahden viikon tauon jälkeen vihdoi pääsi reenaamaan.. Aluksi se pomppi vaan paikallaan ja suhasi hallia päästä päähän pärskien... Näytti itseasiassa samalta kuin hevoset pääsevät kesälaitumelle.. <3 Se on syntynyt tekemään työtä! <3

Aloiteltiin seuraamisella.. Jouduin kyllä muistuttamaan keiken innostuksen keskellä, että pitää muista keskittyä.. Suoriutui kyllä sitten hyvin. Sitten se ilo alkoikin kun otettiin ruutua.. Voisin vannoa, että jos ruutuun menossa otettaisiin aikaa, olisi Hugo maailman mertari siinä.. Ihmeen hyvin malttoi alustalle jarrutella, vaikka vauhti oli vielä kovempi kuin normaalisti.. Lopuksi läheltä toistot ilman alustaa.. paikka oli hyvä..

Tunnarin otin, paljon kapuloita. Keskittyi, toi heti oman! =)
Luoksetulo stoppi, takapalkalla (reagoi hyvin). Läpijuoksu tämän jälkeen ja sitten vielä stoppeja maahan menoja putkesta..


Molemmat koirat oli ihan super päteviä tänään, taisi parin viikon reenitauko tehdä itse kullekin enemmän kuin hyvää.. =) Nyt osaamme taas nauttia yhdessä tekemisestä. Hugo on opettanut saikunaikana Spesin katsomaan telkkaria. Hugon lempiohjelma on Poliisikoira Rex, mutta nyt kun sitä ei tule, taitaa lemppari molemmilla olla kaikki maailman luontoohjelmat. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti